Avainsanat

, , ,

Kiitollisuus siitä, että saatavilla on syötävää herää vähitellen lukiessani Sergei Savjalovin Joulupaastoa (Poesia). Tuo runoelma raportoi nälänhädästä Leningradin piirityksen aikaan joulukuussa 1941. Ruokakupongit rinnastuvat runoissa ortodoksiluostarin paasto-ohjeisiin, lääketieteellisiin nälän vaikutusten raportteihin.

Mutta kuinka se menee perille? Siis vatsaan asti?

Luostarisääntö, joka säätelee joulun juhla-aterian lähestymistä, ja valmisti näinvatsalaukut kohtaamaan riemukkaan hetken.

”Luostarisääntö:
Tänään kuin myös sunnuntaina,
tiistaina ja torstaina, sallitaan kala.
Maanantaina lämmin ruoka ilman voita.
Keskiviikkona ja perjantaina, kuivamuona”.
(Joulupaaston pdf-version voi ladata Poesian sivuilta).

Syön tänään ja huomenna haukipateeta, se jäi viikonvaihteesta eikä ollut erityisen onnistunut. Nyt olen hauduttanut sitä uunissa, ruiskuoren alla koko yön, ikään kuin kalakukkoa, ja se maistuu jo paremmalta.

Keskiviikkona lämmin ruoka ilman voita: olkoon se paahdettuja porkkanoita sekä punajuuria ja näkkileipää. Torstaina ja lauantaina, siis kuivamuonapäivinä, listalla olisi sitten mysliä aamulla, ja pientä naposteltavaa pitkin päivää: pähkinöitä ja rusinoita, banaanilastuja. Sienikeitto kuivatuista tateista. Moniviljainen puuro mustaherukkahillolla alkuillasta. Kahvi ja tee ovat kuivatuista aineksista, niin että kuivamuonapäiville on tulossa yllättävän rikas ruokalista.

Paastorituaali ei ehkä vielä riitä – Savjalovin Joulupaastossa on osansa myös yksinkertaisille unelmille. Minä-hahmo, joka lienee lapsi, unelmoi ruokakomeroista, joihin on lajiteltu oma laatikkonsa viljoille, jokaiselle vihannes ja liha-lajille. Ensimmäisellä jouluviikolla kohteena on leipäkaappi:

”Ja vielä toisen kerran
minulle tulee sellainen erityinen kaappi:
yhdessä kohdassa on ruisleipää
toisessa kohdassa on ohraleipää
toisessa kohdassa on rieskaa
toisessa kohdassa on ranskanleipää
toisessa kohdassa on korvapuusti
toisessa kohdassa on happamatonta leipää”

On vain rukiista jälkiuunileipää, kauraleipää, näkkileipää, sekä digestive keksejä. Mieleni tekee rieskoja ja ohrajauhoista voin paistaa sellaiset jos ehdin.

Huomaan vasta nyt, että nälän ja yltäkylläisyyden välinen ristiriita voisi olla mahdollista kohdata muuten kuin syyllisyys-kaavan mukaan. Sen sijaan että nälkää näkeviä tulisi ajatella jokaisen herkkupalan ohessa, voin avustaa toki osaltani, mutta voin myös ajatella ja arvostaa yksinkertaisia ja hyviä ruoka-aineksia.

Vasta pikkulapsen ruoka-komero hallusinaation jälkeen voin ymmärtää ruokakuponkien runoutta: mitä tarkoittaa 50 gramman annos leipää, 100 gramman annos ryynejä.

Ruokakuponkien runous on minimalistista myös määrien suhteen: listat leipä, ryyni ja liha-annoksista grammamäärinä. Ollaan siirtymässä tilaan, jossa ruuan valmistus on minimissä, on vain apetta. Ruoka on siinä muuttunut sananmukaisesti elintarvikkeiksi, kuten leipä, liha ja rasva. Kupongit välittävät myös hiljaista tragediaa: niissä on mainittu onko ruokakuponki käytetty tai onko kuponki jäänyt käyttämättä.

Ryyni- ja makaronikuponki joulukuuksi:
Kupongit nro. 9-16 200 grammaa
Ei muutettu tavaraksi

 Byrokratia jatkaa ja tarjoaa elintarvikkeitaan vielä jonkin aikaa, vaikka kupongeille ei ole enää lunastajaa. Samoin ruuasta unelmoija jatkaa. Vain sillä viikolla, kun papa kuolee nälkään hän ei enää jaksa. Myöhemmin taas hän palaa ruoka-komeron suunnitteluun:

Ja vielä toisen kerran
minulle tulee sellainen erityinen kaappi
yhndessä kohdassa on perunaa
toisessa kohdassa on porkkanaa
toisessa kohdassa on kaalia
toisessa kohdassa on punajuurta
toisessa kohdassa on kurkkuja
toisessa kohdassa on tomaatteja
toisessa kohdassa on kurpitsaa

Mainokset