(Tolstoimukaelma)
Mikä onkaan parempi ruokahalun herättäjä kuin kunnon työ. Muistan kun kasvavana ja fyysisesti vetreimmilläni opin käyttämään viikatetta ja hankin itselleni valtavan ruokahalun. Se oli joskus 1870 -luvun alkuvuosina, kun olin kesävieraana setäni N.n kartanossa, ja olimme katsomassa kun talonpojat niittivät kartanolle heinää. Puolipäivään mennessä, Kauhtanoissaan heiluvat pitkäpartaiset miehet olivat niittäneet jo aamusta asti, me ratsastimme jokivarsiniitylle puoleltapäivin. Enoni pyysi viikatteen ja näytti minulle kuinka sitä käytetään.
Huomasin kuinka miehet katsoivat mykkinä enon niittoa. Minusta se oli hienoa, mutta miehet vilkuilivat toisiinsa ja elehtivät koomisesti. Sitten kun tuli minun vuoroni yrittää, he eivät enää voineet pidättää nauruaan. Vaikka minulla oli voimaa enemmän kuin enolla, niin heinä ei mennyt poikki. Se kerääntyi vain takkusisiksi ryppäiksi. Kun iskin viikatteella entistä lujemmin, heinä kerääntyi entistä isommaksi tukuksi terän ympärille.
– Poika, älä suoraan iske, vaan vetäise poika, vetäise niin että terä viiltää…
Kun iskin, terä upposi maahan ja vääntyi. Minua hävetti enkä voinut enää jatkaa, kun joku ikäiseni poika otti viikatteen ja poistui korjaamaan sitä. Vetäydyimme enon kanssa tuomen alle ja otimme korista eväät. Pasteijat ja mehu ei maistunut lainkaan, katselin vain kuinka heinä lakosi niittäjen edetessä. Ylpeyteni ei antanut periksi, ja menin katsomaan niittoa lähempää. Nuori kaveri niitti aivan eri tavalla kuin enoni, mutta hän ymmärsi kiinnostukseni väärin ja alkoi niittää entistä vauhdikkaammin, jopa raivokkaasti. Lopulta hän hermostui, pysähtyi ja ojensi viikatteen minulle. Yritin niittää samalla tavalla kuin hän, mutta terän kärki iski taas maahan.
– Igor ryhdy opettamaan herraa, huusi joku vanha mies.
– Aloita ensin hitaasti, sanoi Igor ja otti toisen viikatteen, – samalla tavalla kuin minä, tarkasti ja hitaasti.
Aloin matkia hänen liikkeitään, siinä meni aikaa mutta enää en antanut periksi. Viimein heinä alkoi laota aina kun viilsin sitä viikatteella. Mutta kun luulin jo osaavani ja halusin aloittaa oman palstani, kaveri sanoikin
– Älä mene sotkemaan peltoa. Niitetään yhdessä.
Me asetuimme rinnakkain aloittamaan sarkaa, hän pyyhkäisi ensin ja minä samalla tavalla perässä. Huomasin kuinka helposti ja kevyesti hänen käsivartensa heilahtivat, kun minun käsivarteni heiluivat aivan jäykkinä.
– Niitetään nyt vuorotahtia, sanoi Igor.
Vähitellen minä opin, en pelkästään niittämään, vaan jotain siitä miten talonpojat tekevät työtä. Yhteinen rytmi teki raskaan työn helpommaksi. Kun me pääsimme oman luokomme päähän asti, Igor terotti viikatteeni ja me aloitimme uuden urakan, entistä pitemmän. Unohdin jo ajan kulun, kun eno halusi lähteä, mutta minä en malttanut lähteä. Lupasin ilmestyä päivällisaikaan kartanolle.
Niitimme ja hikosimme,ja joimme Igorin leilistä vettä. Minä heitin paitani pois ja Igor kietoi kauhtanan lanteilleen, ja niin me jatkoimme. Hän oli kuin veli minulle, enkä tiedä kuinka kauan me niitime yhdessä. Paljas ja hikeä valuva selkä kumarassa ja kyynärpäät heiluen me niitimme. Kun Igor oikaisi selkänsä silloin minäkin oikaisin; pyyhimme hikeä ja huiskimme paarmoja. Sitten Igor kumartui ja minä kumarruin, ja taas hopeanvihreä silkki alkoi kumoutua edetessämme. Huomasin kyllä että Igor niitti hidastellen ja piti yllä rytmiä joka sopi minulle. Sillä minä en millään oppinut heilauttamaan viitatetta yhtä kevyesti kuin Igor. Kai tuollaiset kädet tulee talonpojille luonnostaan, minun käteni pysyivät jäykkinä kuin vipuvarret.
Jos minulta olisi kysytty, kauanko olemme niittäneet, olisin arvannut puolta tuntia, – ja kuitenkin kohta oli päivällisaika käsissä. Heinävainion takaa vilkkui kahden pojan pellavaiset päät kun he vaelsivat niittäjiä kohti, lähempää näkyi että lapset toivat eväskoreja ja pyyhkein peitettyjä kalaruukkuja.
– Siellä tulee pikkukaritsat! – sanoi Igor ja varjosti kämmenellään aurinkoa. – Niitetään vielä lakeinen loppuun ennen kuin lopetetaan.
Sitten juoksin Igorin perässä poikki niitetyn pellon suoraan alas joenrantaan, ja ennen kuin hiki ehti kuivua me pulahdimme uimaan. Lämmin virtaava vesi kuljetti meitä hitaasti alas virtaa, sitten uida räpiköimme takaisin. Kun nousimme joesta vanhemmat ihmiset, jotka eivät koskaan riisuneet kauhtanoitaan, katsoivat alaspäin ja tekivät ristinmerkkejä.
Talonpojat kokoontuivat valtavan suuren heinähaasian juurelle. Istuin hedän joukkoonsa, eikä minua haluttanut lainkaan lähteä kartanolle. Eväskoreja availtiin, limpuista vedeltiin siivuja ja kiposta sivallettiin voita. Ja kun minullekin tarjottiin leipää, päätin nauttia päivälliseni täällä.
Vanhemmat ihmiset ottivat leivän käteensä, käänytvät hetkeksi itään päin ja siunasivat ruokansa. Igor ahmi laivän kerralla, nauroi suu auki ja hörppäsi leilistä vettä päälle. Ja lämpöisten pyyhkeiden uumenista otettiin kalaruukut ja kypsät perunt. Meillä oli Igorin kanssa yhteinen ruukku, ja hän antoi toisen puukauhan minulle.
– Hammm, hyvää haukea.
– Hammm on, hamm
– On, on hamm…
Sitten kumpikin söi perunan voin kanssa, ja sanoi hamm; otti kalanpalan maisteli,syljeskeli ruotoja ja sanoi hamm, otti leipää, kostutti sitä kastikkeessa ja sanoi hamm, otti taas palan haukea. Viimein pyyhimme leivänpaloilla ruukusta kastikkeen, Igor sanoi hamm ja niin tein minäkin. Sitten Igor kahmaisi sylillisen heinää päänaluseksi ja niin tein minäkin. Heittäydyimme ruokalevolle heinikkoon. Minä annoin hänelle hopearahan ja kertoilin omista asiostani ja Igor kertoili omistaan.
SMETANASSA HAUDUTETTU HAUKI
Perattu hauki (1,5 kg) paloitellaan, hierotaan pippurilla ja suolalla. Sitten kalapalat ruskistetaan pannussa, näin kalassa pysyy maku kun se laitetaan hautumaan smetanakastikkeeseen. Ruskistunut kala ladotaan uunivuokaan, päälle kaadetaan kastike joka on tehty smetanasta (5-6 dl) , yhden sitruunan mehusta, ja maustetaan suolalla sitruunan kuorella ja muskotilla. Vuokaa kypsytetään miedossa uuninlämmössä (150 astetta) tunnin verran.
Metsäpuutarhat 