(Satumukealma)
Parhaat asiat ovat sattumia ja joskus samealtakin näyttävää lientä tarvitaan. Eräälle köyhälle ja huomattavan laihalle naiselle sattui kerran kummallinen tapaus jonka jälkeen hänen leivistään tuli maankuuluja.
Niin köyhää oli tämän naisen elämä, että hänen ainoa ateriansa oli vain tulessa paahdettu ohrainen rieska.Usein, kun jauhot kävivät vähiin, nainen söi rieskansa kanssa mitä metsästä ja niityiltä löysi.
Kerran eräänä puutteisena kevättalvena nälkä ajoi hänet etelärinteiden pälvipaikkoja katselemaan, josko niistä löytyisi ylivuotista puolukkaa.
Nainen kuljeskeli rinteissä niin nälkäisenä että, tuskin havaitsi edes metsämökkiä jonka portille hän ajautui. Uupuneena hän joi kulauksen rapulle jääneestä tuopista, siinä oli vanhan oluen pohjasakkaa. Se maistui kuvottavalta, mutta nälkä katosi heti ja hän nukahti.
Nainen heräsi siihen, että joku pieksi häntä kepillä. Painava mies oli puoliksi kumartunut hänen päälleen, ja raivostuneena pätki häntä takamuksille. Mitä oli tapahtunut, sitä nainen ei ymmärtänyt. Hän lähti vain juoksemaan pakoon, helpottuneena hän huomasi että housujaan nostellen mies katosi taloonsa. Hänellä itsellään oli kuvottaa olo.
Harhaillessaan hän huomasi vatsansa turvonneen pahasti, eikä hän olisi jaksanut enää pitkään ellei olisi löytänyt tietä kotikyläänsä.
Päästessään tutulle nuotiolle kylän laidassa, hänen kerrottiin olleen helpottunut ja kumman iloinen. Koko yön hänen vatsansa vain turposi, kunnes aamulla hän synnytti pulskan ja punakan pojan.
Millä minä nyt ruokin vielä pojankin, oli nainen murehtinut, varsinkin kun poika
näytti kasvavan uskomattoman nopeaan. Silloin poika alkoi puhua ja vakuutti ettei äidin tarvitse enää koskaan olla huolissaan.
Silti äiti pelkäsi kuinka käy, sillä ennen iltaa poika oli jo ahminut lähes kaiken syötävän.
– Kerää sinä äiti vakan pohjalta loput jauhot, minä noudan taikinaan voimaa. Sanoi poika ja nopeaan hän juoksi aina metsämökille saakka. Siellä hän selitti jotain isännälle, joka antoi oluttynnörin pohjalta hänelle kipollisen sakkaa ja toi sen äidilleen. Tämä leipoi, mutta tavallisesti litteitten rieskojen sijaan taikinasta paisuikin nyt kaksi kuohkeaa ja rapeakuorista leipää.
Tarinalla on siis onnellinen loppu. Nainen möi kylällä leivät hyvään hintaan, saamillaan rahoilla hän osti uuden säkillisen vehnäjauhoja. Pian kaikki kyläläiset halusivat vain naisen leipomia leipiä, eikä hän paljastanut kellekään että iltaisin poika haki metsämökin mieheltä oluttynnörin sakkaa taikinaan.
Mitä tästä opimme?
Ensin hiiva herätä
haaleana, vaaleana
rapaveden kaltaisena
sen anna voimaa kerätä.
Lisää jauhot vaivaten
jos käsiin jää ja takertaa,
vain itseäsi vaivaten
saat taikinasi pakertaa
ellet muista tätä:
ensin hiiva herätä,
haaleaa, vaaleana
rapaveden kaltaisena
sen anna voimaa kerätä
ja leipä kohoaa.
Metsäpuutarhat 