Avainsanat

, ,

On tunnettua, että CocaCola markkinoi punanuttuisen joulupukin  joskus sata vuotta taaksepäin. Muutamia vuosia sitten se markkinoi Joulurekan: pimeässä yössä kiitävän ja valoin koristellun joulun sanoman tuojan.  Tavoite lie sama kuin joulupukin aikaan, ja ehkäpä joskus Joulurekka voisikin korvata kokonaan joulupukin. Ehkä yksi rekallinen yhtä ydinperhettä kohti olisi oikea onnen lasti.

Joulurekka valoineen onkin visuaalisesi niin vahva elementti, että sitä käytetään jo karmaisevan paljon. Expert elektroniikkafirman joulumainoksen iskulause on ”sieltä se tulee…” ja kuvasta voi erottaa kahdeksan oranssinväristä Expert -rekkaa.

Toivoa muutoksesta kulutuksen suhteen ei paljoa ole, kun harrastajavalokuvaajatkin edistävät uutta Joulurekka -ideologiaa.  Olen seurannut saksalaisen Fotocommunity -sivuston kuvatulvaa. Onpa CocaCola -rekkaa kuvattu paljon ja ihastellen.

Eurooppalaisten moottoriteiden rekkaliikenne on näin estetisoitu,  vielä ei ole näkynyt kuvia joissa Joulurekka liitettäisiin vakaviin liikenneonnettomuuksiin.

Mainokset