Kategoriat
joulun aika

Mistä tulisi neljäs merkitys

Tänään on syytä ajatella sitä, että tarinalla on joskus myös neljäs merkitys. Ajattelen olevani ikiaikaisessa tilanteessa, istumassa pubissa ja on joulukuinen ilta. Ajattelen, että yleistietoon kuuluu se että tarinasta voi löytää kolme tasoa, ja joskus neljä. Ensimmäinen taso on kirjaimellinen taso, mitä minä kirjaimellisesti kerron. Tämän voi tajuta heti ensimmäisellä kuulemisella. Kuten muinainen Dante kirjoitti eräälle opiskelijalleen:

“On ymmärrettävä, että tämä teos ei ole yksinkertainen, vaan pikemminkin polyseeminen, eli siinä on monia merkityksiä. Ensimmäinen merkitys on se, mikä johdetaan kirjaimesta, toinen on se, mikä johdetaan niistä kohteista mihin kirjain viittaa. Ensimmäistä kutsutaan “kirjaimelliseksi“ (tarinaksi) ja toista “allegoriseksi“ (vertauskuvaksi).”

Nuo kaksi tasoa jakautuvat vielä kahteen, niin että saamme neljä merkitystä jokaiselle asialle. Kirjaimelliseen liittyvä toinen taso tulee mukaan tunteen myötä, sen tunteen mikä liittyy kaikkeen tähän konkreettiseen, tunteet joulun lähestymisen johdosta. Jos kerron, että lähetin viisi postikorttia, niin siihen kätkeytyy tunne vanhoja tätejäni kohtaan.

Vertauskuvalliset tasot ovat toinen maailma. Istun pubissa ja kuin kirjanoppinut mietin euromaiden velkoja, velallisuutta,syyllisyyttä. Pöytäseuralle puhun myös runsaudesta, samojen talouksien kylläisyydestä.

Kolmannella tarinan tasolla me kökötämme, ja symboliset merkitykset voisivat tulla mukaan tässä taloudellisessa asetelmassa, se kuinka velkaisuus ja runsaus asettavat eteemme mysteerin, syyllisyys ja yltäkylläisyys ovat niin vahvoja vastakohtia, että toisen täytyy olla tyhjää. Velka ei ole todellista, mutta runsaus on. Ja huomaan, että olut on runsauden symboli, sen on aina hyvä kuohua yli, sitä tulee juoda suurin kulauksin. Tai sitten puheeni on vain käsittämätöntä skolastisuutta, ja olut on vain ohralientä, niin että todelliseksi jää vain velallisuus.