Kokkausohjelmia on kuulemma liikaa, lehtien kolumnistit havahtuvat yksi toisensa jälkeen kirjoittamaan siitä miten kokkausohjelmia on liikaa. Sekä ruokapalstoja lehdissä.
Totta kyllä, tämä vuosisadan ruokabuumi olisi voinut mennä parempaan suuntaan. Niin olisi käynyt, jos presidentin vaaleista 90-luvulla olisi tullut ruokapoliittiset vaalit. Se oli Heidi Hautalan ensimmäinen kutsumus. Mutta niin ei mennyt, vaikka ruoka on niin perustava ja jokaista koskettava asia, että asiasta pitäisi voida äänestää, niin ei käynyt. Nyt, ilman poliittista ohjausta terveellinen ruoka kallistuu juuri siksi, että se on terveellistä.
Ruokavalistus ei tässä auta, vain hinta auttaa ja nokkeluus. Jostakin syystä mieleeni tulee demokraattiset unelmat taskussa kuljetettavasta liemestä. Kulkurikaan ei tarvinnut muuta kuin kiehuvaa vettä, niin että voimat palasivat ja veren sokeri tasapainottui. Demokratian alkuaikoina uskottiin, että hyvät ja helposti valmistettavat ruuat kuuluisivat kaikille.
Taskussa kuljetettava liemi, työläisen turva, oli vielä ennen vallankumousta hitaasti valmistettava tuote. Ladys Kitchen vuodelta 1753 kertoo kuinka tällainen taskuvesio keitosta – pocket soup – valmistetaan.
Luu- ja lihaliemi keitetään pitkään ja mahdollisimman vahvaksi, niin että haihdutettavaa ei ole kohtuuttoman paljoa. Sitten liemi kaadetaan pieniin kuumentamisen kestäviin kupposiin, ja ne laitetaan vesihauteeseen paistinpannulle. Sitten kiehutetaan vettä niin kauan, että liemi on muuttunut hyytelöksi.
Lopuksi otetaan flanellin tai pyyhkeen palasia, yksi hyytelökakku kuhunkin pyyhkeeseen. Kankaan on tarkoitus imeä ylimääräinen neste lihaliemikakkusista, ja siksi liemen tiivistäjä voi joutua vaihtamaan kangaspalan muutaman kerran ennen kuin kakkunen on sopivan kuiva.
Tämä vaivannäkö pelkän liemitiivisteen vuoksi osoittaa, miten arvokkaasta asiasta on kyse ja siitä, miten paljon suurteollisuus voi helpottaa elämää. Niinpä demokratian henkeen massatuotannon pitäisi olla sosialisoitua ja ilmaista; liemet, leipä ja juustot.
Metsäpuutarhat 