Autotallin ovessa ei ollut kylttiä

Missä olit perjantai-iltana seitsemästä eteenpäin?

Tartossa, olin digitaalisen kulttuurin tutkimuksen kongressissa. Ohjelma tosin loppui aikaisemmin ja minulla oli mahdollisuus tavata vanha tuttu KK.

Tapasitko tämän henkilön jossain erityisessä paikassa?

Kyllä, kyseessä olivat kellaritilat joka Neuvostovallan aikana olivat toimineet KGPn kuulustelutiloina.

Emme tarkoita sitä, tiedät hyvin että tuota paikkaa voisi pitää laittomana.

Myönnän, että kansanomaisessa puheenparressa tuota paikkaa sanottaisiin salakapakaksi, mutta kyseessä oli yksityinen klubi  johon minä ja seurueeni saimme kutsun.

Voitteko ilmoittaa paikan osoitteen?

En pannut merkille kadunnimeä,  muistan että ensimmäisellä kerralla kävelin harhaan ja huomasin kiinnostavan patsaan, sen nimenä oli ”Kaksi Oskaria” –  myönnän kirjallisen sivistymättömyyteni koska tunnistin heistä vain toisen, se oli Oscar Wilde.  Oikeaan porttikäytävään löysin ohittaessani Juri Lotmanin muistolaatan oikealta puolelta.

Älkää valehdelko, kyseessä ei ollut porttikäytävä.

Anteeksi lipsahdukseni, minut oli kehoitettu tulemaan autotallin oven taakse, mitään kylttiä ei ollut.

Tiesitkö että kyseessä oli Tarton kirjailijatalon kellari ?

En tiennyt,  ehkä minulle kerrottiin se, mutta tiesin kyllä että yksityisellä klubilla on ”kirjallista väkeä”.  Vasta myöhemmin huomasin verkosta, että baaritiskin takana isännöi kirjailijaliiton luottamustehtävissä oleva käsikirjoittaja, nimeä en nyt millään saa mieleeni. Minulle vakuutettiin, että hän on paikalla vain ”tuuraamassa”. Sitten minulle esiteltiin henkilö, jota sanottiin ”meije politseie”. En tiennyt oliko hän paikan järjestysmies vai ammatiltaan poliisi.

Voitko kuvailla henkilöt, joiden kanssa keskustelit?  Vaihdoitteko tietoja ja esimerkiksi verkko-osoitteita Jyväskylän kirjailijatalonm tuon entisestä hammaslääkärin talosta rakennetun ja nuorten kerhotiloilta näyttävän tilan sekä  betonista rakennetun Tarton varsin merkittävän Eesti Kirjanike Liid Tartu osakond kanssa.  Tiesittekö mitä muita järjestöjä varsin merkittävässä talossa toimii ?

En tiedä muuta kuin, että siinä kellarissa jossa olin,  oli ollut KGPn kuulustelutilat.

Sanoitte sen jo, asiaa on turha painottaa.

Tuo seikka sanottiin minulle monta kertaa, joskus jopa nyrkiniskuja matkivin elein.

Älkää viitsikö, tiedämme että olet tavannut kyseisen KK teatteriohjaajan juuri Viron itsenäistymistä edeltävänä vuonna. Tiedämme että vuonna 1987 osallistuitte KKn kanssa julkiseen provokaatioon jossa Neuvostoliiton lippu korvattiin Viron lipulla. Tiedämme kirjeenvaihdostanne sekä siitä että KK oleskeli vieraanasi puoli vuotta juuri maan itsenäistymisen jälkeen.  Mitkä olivat motiivinne ?

Myönnän, olin osallisena pahassa poliittisessa virheessä 70 ja 80 -luvuilla ja hyvitin sitä. Tiedätte varmaan jäsenyyteni Suomi-Neuvostoliitto -seurassa, kotoani löydätte alleviivattuja Bresnevin puheita, löytyy ehkä ihmisiä jotka voivat todistaa, että en uskonut tarinoita julmuuksista, joiden kohteeksi virolaiset olivat tuolloin joutuneet.  Tuollaiset huhut kuitattiin tuohon aikaan usein käytetyllä ilmaisulla ”kyse on vain neuvostovastaisesta propagandasta”.

Emme halua kuulla  ”itsekritiikkiänne”, kertokaa keiden kanssa keskustelitte.

Enhän minä tuntenut heistä muita kuin KKn, sekä tietysti ystäväni jotka kutsuin sinne myöhemmin.  Näytti siltä, että kyseessä oli aito yksityistilaisuus,  kaikki näyttivät tuntevan toisensa.   Monet halusivat jutella kanssamme. Mutta ymmärrättehän ”see oli napsu päev” – niin että en pannut kaikkea merkille.

Mutta jos haluatte niin voin kirjoittaa tähän kuvaukset muun seurueeni poliittisesta taustasta, sen mitä tiedän, annan osoitteet ja meilit…

Olemisen sietämätön laimeus (kommentti)

(..kopioi tähän Tutkintotehdas -postaukseen tulleen kommentin, niin että se tulee kunnolla esille)

Anna-Kaisa Koski

Olemisen sietämätön laimeus.

Taikussa käy paljon vierailevia luennoitsijoita ja tutkimusta ja tiedettä esitellään jopa kansainvälisillä mittapuilla erittäin kattavasti. Tutkintotehtaan vierailijatoiveet sijoittuivatkin sen takia poikkitieteelliseeen/-taiteelliseen maastoon, tarkoituksena avartaa taidemaailmaa teoreettisen tutkimuksen ulkopuolellakin. Taiteentutkimuksellisen (ihastuttavan) jargonin parista laskeuduttiin hetkeksi askelta alemmas, ns. “tavisten” tasolle. Tapahtuman tarkoituksena ei ollut luoda uraauurtavaa tutkimusta, vaan tarjota avoin keskustelufoorumi kulttuuri-intoisille kansalaisille aiheenaan “Miksi taide on kivaa?”. Syy siihen, miksi sekä Teemu Mäki ja Janne Gallen-Kallela-Sirén päätyivät kutsulistalle johtui lähinnä siitä, että molempien nimet ovat olleet pinnalla viime kuukausina julkisuudessa äänekkäästi käydyssä nykytaidekeskustelussa. Kumpikaan ei ikävä kyllä päässyt paikalle.

Keskusteluissa tapahtumaan osallistuneiden taiteilijoiden Erkki Pirtolan, Marko Kaiposen, Stefan Nyströmin ja Kaisa Lipposen kanssa korostui kuvataiteen ja taiteen tutkimuksen kentän eriytyneisyys ja molemminpuolinen halu/tarve rakentaa siltaa käytännön ja teorian välille. Erityisesti Keski-Suomessa, “maaseudulla”, taiteilijat tuntuvat toimivan organisaatioista ja kattorakenteista irrallaan, lähinnä siitä syystä, että organisaatioita ja kattorakenteita ei periferiasta löydy. Myöskin taiteiden välinen toiminta on olematonta: Kirjailijatalon ja Galleria Beckerin välinen aita vaikuttaa olevan ylitsepääsemätön este. Tieto ei kulje eriytyneistä ryhmistä toiseen, vaikka loputon kiinnostus taiteeseen yhdistää. Tutkintotehtaan kautta heräsikin mahdollisuus kokeilla, aloittaa ja syventää yhteistyötä keskisuomalaisissa taidepiireissä, luoda uusia rakenteita viestintään ja jalkauttaa tutkimusta konkreettisesti tämän hetkisen suomalaisen nykytaiteen pariin.

Karismaattisia esiintyjiä Tutkintotehdas pursusi: suurin osa heistä tosin oli Taikun omia opiskelijoita. Osa heistä oli tuntemattoman edessä vallanneen pelon kourissa joutunut irroittamaan tärisevän kätösensä lukujärjestyksen tarjoamasta turvaköydestä mahdollistaakseen tapahtuman synnyn.

Lukujärjestys eli tämä ahdistava laimeus !

Taiteen ja kirjallisuuden opiskeljoiden kapinapäivä (8. 9. 4) herätti toivoa, Tutkintotehdas ähisi ja paukkui kuin vanha höyryllä käyvä pannu, apaattiseen tietotuotantoon tavallisesti valjastettu kombinaatti vapautettiin hetkeksi.

Hanna Arendt kirjoittaa ”Uber revolution” teoksessa siitä, kuinka vallankumouksellisia hetkiä luonnehtii tapahtumat, jolloin ”vapaus on hetken aikaa kaduilla ja tehtaassa”. Hän korostaa sitä että juuri julkinen toiminta ja vapauden ilmaiseminen julkisissa tiloissa on vallankumouksen ydintä ja onnea.

Kohta opiskelijan toiveissa korotostui ankea seikka: tutkintotehtaaseen toivottiin enemmän ”staravierailijoita”. Tämä kertoo vain tehtaan laimeudesta,  ja siitä että opiskelijat seuraavat apaattisia lukujärjestyksiään orjien tavoin. Olisikin syytä ajatella kriiittisesti, mitä sana ”lukujärjestys” tarkoittaa, ja mitä tekemistä sillä on opiskelun vapauden kanssa.

Tieteellisiä ja korkeatasoisia vierailuluentoja on TAIKUssakin varsin paljon –  median suosimia staravieraita on vähän.  Se että opiskelijat toivovat staroja paikalle – Teemu Mäkeä tai kuraattori Gallen-Kallelaa –  kertoo vain siitä että vaihtoehtoisesta julkisuudesta ei näy olevan tietoa. Ja samalla se kertoo ”lukujärjestysten” orjuuttamasta opiskelusta johon toivotaan loistoa, jonka voisi joku karismaattinen esiintyjä tuoda mukanaan.

”Tämä ahdistava laimeus”  oli eräs tunnslause 80-luvun opiskelijolla, muistan erään valtauksen  jonka aiheena oli  hätiköityjen kehityspuheiden syrjäyttäminen  hetkeksi, niin että voidaan myös  filosofisoida sitä mistä  ahdistava laimeus johtuu.