Huomenna oli jouluaatto

.

Kielellisesti väärän tuntuinen ilmaus ”huomenna oli jouluaatto” on tapa ilmaista, että ollan fiktiossa. Ollaan romaanissa, joka viitaa menneisyyteen, mutta jossa samalla elädyään tulevaan.

Eläytymisesitys on vanha termi kerronnalle, jossa eläydytään menneeseen ja tulevaan fiktion sisällä. Tämä klassinen Käte Hamburgerin termi eläytymisesitys  ilmaisee eron kuinka fiktion kirjoittaminen eroaa asiatekstistä. (Hamburger, Die Logik der Dichtung, 1957).

Käte Hamburgerin aikanaan sensaatiomainen saavutus oli 1959 perustella miksi ilmaus ”Morgen war Weichnachten” on pätevä fiktiivisen proosan piirissä. Genren perusteella lukija tietää, että kyse on tapahtuman esittämisestä.

Proosatekstissä ilmaus ”huomenna oli jouluaatto” sisältää vivahteikkaan ajan esityksen: se siirtää kerronnan polttopisteen menneisyyteen ja ilmaisee siitä käsin tulossa olevaa joulua. Fiktion genressä se on täysin paikallaan. Suomalaisessa proosassa se tuo mieleen Marja-Liisa Vartion, ja kerronnan ilman television vaikutusta.

Onko siis visuaalisen eläytymisesityksen vaikutusta, että nykyään sanomme mieluummin  ”huomenna olisi jouluaatto” ?  Miksi?  Se koetaan sujuvampana, eli siinä ei rikota kielioppia ja samalla kuitenkin ollaan tarinan sisällä. Visuaalisen kerronnan vaikutsta taas on, että me tunnistamme fiktion monista muistakin merkeistä.

Eikö tällaista tarvita? Tuntuisi mukavalta jos tällainen kielioppikapinallinen ilmaisu olisi yleisemmin menestynyttä. Kertoja voisi näin eläytyä tilanteen kuvaamiseen huomattavasti vivahteikkaammin, kuin mitä asiakielessä olisi mahdollista.

Sirolan romaanin Joosef

.
Kirjallisuudessa Joosef on kuvattu usein vätykseksi, hiljaiseksi jurottajaksi, vanhaksi mieheksi jolla on nuori vaimo, Maria, joka oikeasaan rakastaa sitä pyhää henkeä joka saattoi hänet raskaaksi. Harri Sirolan Jeesus enkelinpoika Nasaretialainen (2001) kuvaa Joosefin isäpuoleksi. Hän on mies, joka ei lepertele, ei helli lastaan, vuolee vain puulusikkaa ja yrittää pakottaa Jeesusta jäämään puusepäksi.

Todellinen miehen malli romaanissa on enkelimies, taivaallinen rakastaja, joka on vienyt Marian ja monien muiden naisten sydämen. Hippimäisen Marian aistillisia fantasioita ei haittaa se, että enkelimies oli isä, joka hylkäsi poikansa.

Sirolan kuvaama Joosef on vätys ja vähän yksinkertainen. Hänessä on ehkä enemmän piirteitä Juhani Ahon Juhasta kuin Joosefista.