Mitä tapahtuu, kun norjalainen mies lähtee yksin vuorille viikonlopuksi. Ole Giæverin elokuvassa Mot Naturen (2014) ei päälisin puolin tapahdu paljoakaan, mutta se on hyvin fyysinen, hyvin konkreettisesti luonnossa.

Hyväkuntoinen mies juoksee vuorenrinteillä, Ole Giæver itse,  hän ajattelee asioitaan, käveleskelee yksin, haaveilee, kohtaa erämaahan kuolemisen ajatuksen moneen otteeseen ja eri tavoin. Myös seksiin liittyvät ajatukset ovat hänellä koko ajan mielessä: etääntyminen vaimosta ja haave lähteä omille teille. Toisaalta ajatus pojasta, joka kasvaa ja lähtee ehkä myöhemmin mukaan tällaiselle vuorivaellukselle.

Kiinnostavaa on seurata sitä, mitä vaellus vuorilla tekee sille mielen aineistolle, mikä mukanaan mies lähtee luontoon. Omasta kokemuksesta tiedän, että vittumaisimmat ajatukset tulevat pintaan vaelluksen alussa. Pahanhajuisin hiki nousee ensin. Tämän vaiheen ajatuksia ei filmillä ole esitetty, mutta miehen puskeva tapa juosta ja rynniä metsässä kertoo samaa.

Ja sitten mies pysähtyy kuselle, aivan kuin esittäisi itsensä ja tilanteensa siinä: hän lorottaa suoraan kirkkaaseen vuoripuroon, täyttää sitten oman juomapullonsa vain metriä ylempää.

Yöllä, nukkuessaan näreen alla makuupussissa hän näkee painajaisen, joka ehkä on tuon edellisen tapahtuman kääntöpuoli. Hän etsii hukkumassa olevaa poikaansa vuorilammen soisesta ja mutaisesta pohjasta. Mies kahlaa mulkkua myöten veteen – ja aamulla hän huomaa laskeneensa alleen.

Hänen housunsa ovat kusessa, makuupussi haisee. Eikä hän uskalla laskeutua pesulle rantaan, joka on sama mutainen kaislikko kuin hänen unessaan. Hän lähtee matkaan ilman housuja, ja huomaa että kelteisillään juokseminen on mukavaa.

motNaturen1Vaelluksilla tapahtuu usein käänne, ajatukset kulkevat ja matkan teko muuttuu vapaaksi kuljeskeluksi. Se on parasta. Miehelle tämä vaihe alkaa jo ensimmäisenä iltana: jonkin aikaa hän ei muista enää juosta vaan kiertelee ajatuksissaan kalliolta toiselle.

Näin tuo mieli kehittelee aineistoaan kun vaellus jatkuu: samat asiat palaavat ja palaavat, mutta aina hieman erilaisina.

Filmissä tämä prosessin syveneminen on havainnollistettu hienosti siten, että vähitellen miehelle tärkeät ihmiset ilmestyvät hänen seuraansa vuorille. No, ensimmäinen ilmestys tosin on kiihottava nainen, tuttu myyjätär jonka kanssa hän usein flirttailee. Mutta toisena päivänä hän kulkee vuorilla jo ajoittain vaimoaan ja ajoittain poikaansa seuraten. Aivan kuin vaelluksen myötä olisi viimein päästy tunteiden kokemisen tasolle.

Kuolema erämaassa toistuu aiheena useaan otteeseen. Siihen liittyy monenlaista naurettavaa, groteskia ja ylevää mielikuvastoa: muutua kotkaksi ja lentää koti-ikkunan  taa katsomaan vaimoa puuhissaan ja poikaa leikkimässä. Onneksi tämä ei ole ainoa kuva, on myös veteen ja mutaan kuoleminen. Ehkä erämaahan kuolemisen mielikuvat merkitsevät miehelle valinta-tilanteen rajoja, jotka hän haluaa kohdata voidakseen valita taas elämän.

 

 

Mainokset