”Ihmisessä on kaksi henkeä. Löylyksi nimetty henki painui heti ihmisen kuoltua manalaan ja pysyi siellä, mutta toinen henki oli jo ihmisen eläessä rauhaton ja saattoi matkustella ruumiin ulkopuolella. Se karkasi joskus varomattoman aivastuksen tai haukotuksen mukana, eikä jättänyt tätä maailmaa kevyesti kun ihminen kuoli. Se rauhaton henki jäi kalmistoon tai kotitupansa maille, jos siltä oli jäänyt jotain pahasti kesken eläissään. Tuvan liepeillä se liikkui niin kauan kuin ihmistä muistettiin.”(7)

Naisten on miehiä helpompi tulla kalmistosta kotipaikalle oleilemaan, siksi miesvainajille on tarvittu erityinen päivä sitä varten. Paula Havaste kuvaa vainajien henkiä Tuulen vihat romaanissaan, joka sijoittuu esihistorialliseen aikaan; naiset lymyilevät pirtin nurkissa, miehet pääsevät kotisaunaan vain kerran vuodessa.

”Kalmistossa täytyi olla hyytävän kylmää, joten kai naiset nyt halusivat lämmittelemään heidän luokseen. Näytti siltä, että naisten hengille kalmistosta ihmisten ilmoille pääseminen oli paljon helpompaa, sillä miesten henkiä näkyi harvoin. Vain kerran vuodessa kun päivä oli lyhimmillään, miesten henget pysyivät puskemaan itsensä kalmiston läpi, ja nyt oli juuri se päivä ja sen päivän yö. Siksi isän piti lämmittää sauna tulikuumaksi, avata uksi henkien tulla ja istua lauteille pitämään niille seuraa keskiyön hetkeen saakka.”(9)

Nämä ukkojen henget eivät millään tahtoisi lähteä lämpimästä saunasta kylmään kalmistoon, vanha keino on viina, sen perässä ne lähtevät.

 

Advertisements