Kategoriat
kala

Ahventen narraamisen probleema

Olemme lähdössä tutkimaan kesäisiä metsälampia virveleiden kanssa: ovatko lammet tosiaan niin täynnä ahventa, kuin monet tarinat kertovat, vai onko se pelkkää kuvitelmaa.

Aamulla runsaan kahvin juonnin jälkeen, mieli vilkkaana, haaveilin jo kuinka asetumme metsälammen rannalle heittelemään ahvenlippaa. Kävin pohtimaan sitä, onko kuitenkaan parasta aloittaa isoimmasta ahvenesta. Sillä uusin tutkimus johtaa meidät hämmentävien kysymysten eteen: vanha puhe kalan narraamisesta saattaa kääntyä päinvastaiseksi.

kalatAivot

Ohessa oleva graafinen esitys ahvenen reviiristä ja lammen herkästi kommunikoivasta ekosysteemistä auttaa hahmottamaan ongelmaa jota pohdin.

Isoimpien ahventen kalastaminen ensiksi sekoittaa metsälammen herkän systeemin: voimme saada pari hyvänkokoista kalaa, mutta siihen se loppuu. Lammen kalojen kommunikaatio sekoaa ja menee jonkin aikaa, ennen kuin menetykset korvataan, ja uudet asemat kaloille löytyvät.

Toisaalta pikkuahventen pyytäminen reviirin keskeltä parantaisi ja vilkastaisi itse lammen elämää, mutta me saisimme ainekset vain keittoliemeen.

Neljännen ison kahvikupillisen jälkeen tulin siihen johtopäätökseen, että ensin pyydämme kahdeksan pientä ahventa keskeltä, sitten kaksi suurinta molemmin puolin lampea – ja sitten juoksisimme nopeasti pois kalakeittoa laatimaan.

Pian huomasin, että ongelma ei suinkaan ole ratkaistu. Ahventen laittaminen kattilaan palauttaa meidät samaan tilanteeseen – ja kalojen kierto kiehuvassa liemessä on kuvattavissa saman grafiikan avulla.

Ongelma on siinä, että kalalientä saa keittää maksimissaan 30 minuuttia, sen jälkeen liemeen tulee kitkerä maku. Kuinka, ja missä järjestyksessä siis asetamme erikokoiset kalat kattilaan ?

Kun isoja ahvenia on keitetty vartti, ne nostetaan kattilasta ja tilalle laitetaan pikkuahvenet; mutta kuinka ja millä lämmöllä tämä on tehtävä, jotta liemeen jo tullut kalamaku ei katkeroidu lisäkeittämisen myötä. Probleema siis pysyy ratkaisemattomana: kun keitämme mahdollisesti saamamme liemiahvenet ja toivottavasti saamamme pari isoa ahventa, niin miten kalakeitosta tulisi hyvää, tuoretta ja tukevan kalaisaa.

 

3 vastausta aiheeseen “Ahventen narraamisen probleema”

Riippuu kyllä lammesta mistä kalat pyydät. Meidän mökin pikkujärvi oli mutainen jo syntyessään, kun se kuivattiin erilleen isosta järvestä. Toinen on tosin paljon matalampi järvi.

Tumma vesi muuttaa ahvenet tummiksi. On siis löydettävä paikka, jossa onkia niin että ahvenparven voi nähdä. Sinun parvesi muistuttaa hämmästyttävästi ihmisaivoja, joten ehkä ahvenparvetkin ajattelevat kollektiivisesti.

Hyvä paikka on siis kallioinen pikkusaari, joka on vähän syvempi, mökkimme tapauksessa 2,5 metriä syvä. Kallioita ja isoja harmaita graniittikiviä vasten kalat erottuvat, koska ne ovat tummia. On myös mahdollista ottaa mukaan venekissa, koska kissat tietävät erehtymättömästi missä on kaloja.

Sitten on vaihdettava kalojen valmistustapaa: ei käy liemi tällä kertaa. Liemeksi on kelvattava minkä tahansa pikkukalan, vaikka särkien ja kiiskien, mutta kelpaa viedä katiska kaislikon reunaan. Niistä tulee hyvä keitto tai liemi.

Ahvenet sen sijaan on perattava ja pantava tikun nenään ja paistettava tuoreeltaan. Mitään muuta maustetta ei tarvita kuin suolaa, ehkä ihan vähän mustaapippuria jos sitä sattuu olemaan.

Hei, kissa mukaan kalaretkelle. Olisko siitä apua, voisko se aavistaa kalapaikat, toimia ikään kuin navigaattorina.? Meidän katti pelkää liikaa vettä.

Mutta teidän kissa syö kalaa? Sille pitää opettaa mistä se kala tulee. Meidän kissat oppivat kun mentiin hakemaan katiskaa kaislikosta. Pienimmät kalat tulivat niille. Rupesivat istuskelemaan ruuhessa. Takapakkia tuli, kun pitkäkarvainen Allu plumpsahti laiturilta veteen yrittäessään kaapata käpälällään pintakalaa suuhunsa.

Sukellus veteen unohtui ja kohta kaksi kattia souteli meidän mukana kun mentiin onkimaan niitä ahvenia kalliosaarelle. Kalat eivät ymmärtäneet mikä se hievahtamatta tuijottava otus rantakivellä oli.

Kissat olivat myös mukana kun ongittiin laiturilla. Siinä on vaarana se, että koukku osuu kissan käpälään. Kissat tuntuivat tietävän kalailman, elleivät sitten vain tykänneet pilvisestä illasta, kun saattoi vielä kaiken lisäksi sataa tihuuttaa. Aika epäkissamaista kyllä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s