mahlakourutTämänvuotisessa mahlassa ei ole makeutta niin kuin viimevuotisessa, tuoreeltaan nautittuna se silti on pehmein vesi mitä maassamme saa. Kaukana kalkkialueilla vesi on tosin vielä pehmeämpää, mutta onhan koivun mahla enemmänkin kuin mineraalivettä. Kaikessa elävässä on jotain samaa: medellään nuo koivutkin ruokkivat oksien päässä olevia silmuja. Se muistuttaa siis maitoa.

Joistain syystä viime vuotinen, miedosti käytetty mahlajuomani maistui kumissilta, käyneeltä tammanmaidolta. Myönnän, että uteliaisuuteni ei riittänyt, vaan kaadoin juoman pois.

Kerrotaan, että viikinkien sima oli nimenomaan mahlasta ja hunajasta käytetty juoma. Eurooppalaiset viinintuntijat ovatkin kehottaneet skandinaaveja luopumaan nykyisistä marjaviineistään ja hakemaan mahlan ja hunajan mahdollisuuksia.

Nykyisessä simassa arkaaisin muistuma on ehkä siinä, että se on käynyt vain hieman. Mahlajuomankaan ei tulisi käydä enempää, kuin säilymisen kannalta on välttämätöntä. Tämä taas riippuu siitä, juodaanko sima kesällä vai kypsytetäänkö sitä talveen asti. Taannoin löysin maakellariin unohtuneen mahlajuoman, jossa oli jopa rutikuivan kuoharin piirteitä. Mutta sitäkin vaivasi tammanmaidon vivahde.

Nyt tuntuu, että mahlajuomassa olisi edettävä rohkeasti kumissin suuntaan, tai löydettävä käymisprosessin parantamiseksi jotain hapanta. En käyttäisi sitruunaa, enkä mielelläni edes raparperia, koska niistä tarttuva makujälki on liian tuttu. Jotain täytyy etsiä, haettava tietoa kumissin tekemisen taidoista, tai villiyrttien käytöstä viineissä.

 

Advertisements