Sanotaan, että venäläisistä klassikoista vain Dostojevski ei maistanut mitä söi. Kun William Burroughs myöhemmin listasi mahdottomien kirjojen kirjastoa, siihen kuului myös ajatus Dostojevskin keittokirjasta, mahdoton ja ristiriitainen.
Karamazovin veljeksissä Dimitri Fedorovitsh innostuu tilaamaan juhla-aterian (Osa III, kahdeksas luku: Äkillinen ratkaisu). Yhtenä ruokalajina hän mainitsee strassburgilaiset piirakat. Myöhemmin näitä piirakoita on jäljitetty, mutta ainakaan Ranskassa sellaisia ei tunneta.
Dostojevskin romaaneissa ei ruualle ole sijaa, se tietysti saa pastissien kirjoittajan suunnittelemaan ruokakuvausta Dostojevskin tapaan. Haaste oli kuitenkin liian iso, vaikka kehittelisin pastisseja kuin piirakoita, silti se jäi minulta tekemättä.
Seuraavassa on vanha kokoelmani ruokailun, kokkauksen kuvauksista venäläisestä kirjallisuudessa. Pastisseja resepteineen on kattauksessa myös.
Arojen leipä (Aitmatov pastissi)
Blinejä majatalossa (Gogol pastissi)
Blinejä, piparjuurta, vuolukermaa (Gogol)
Borssikeitto pojalle (Tsehov pastissi)
Huonoa ruokaa ja paljon viinaa (Gogol)
Keskustelu maalais- ja kaupunkilaisruuasta (Gogol)
Haukea heinämiehelle (Tolstoi pastissi)
Läpikuultavat pelmeenit (Jevtusenko)
Futuristinen ruoka neuvostokeittiössä (1922)
Terveellinen ruoka neuvostokeittiössä (1927)
Ostereita ja nälkäinen poika (Tsehov)
Soppaa ja nälkäinen poika (Tsehov)
Haave lihasta (Tsehov pastissi)
Kekkerit ruoka-pulasta kärsivässä Moskovassa (Pasternak)
Vallankumous tulee keittiöön (Zamjatin pastissi)
Metsäpuutarhat 
4 vastausta aiheeseen “Ruoka ja venäläinen kirjallisuus”
En ole koskaan tullut ajatelleeksi venäläisiä klassikkoja lukiessani mitä henkilöt niissä ja niiden kirjoittajat syövät. Niinpä tämä postaus tuntuukin yhtäkkiä tavattoman kiinnostavalta.
Itse olen aterioinut muutaman päivän ajan venäläisessä perheessä Pietarissa. Pöytä, joka siellä katettiin useampaankin kertaan päivässä oli niin täpötäynnä erilaisia ruokia (ja juomia), että jos kysyttäisiin, mitä syötiin, en osaisi vastata. Runsautta, ehkä. Oliko kattaus ja runsaus tavanomaista, vai vieraanvaraisuutta, en tiedä. Yleensä en sitä paitsi tule kiinnittäneeksi huomiota, mitä syödään, vaan enemmän kiinnostaa, mitä keskustellaan siinä aterialla istuessa. Ns. pöytäpuheita, nekin ovat minusta kivoja, joskin usein mahtipontisia, niitäkin on kertynyt muistiini sekä hauskoja että vähemmän hauskoja.
Tosiaan, jos pöydässä on runsaasti erilaista tarjottavaa, niin muistaako siitä mitö. Monesti ole kuullut: olipa herkulliset ateriat siellä. No mitä siellä tarjottiin?Kaikenlaista, en minä muista. … Siksi minä kyselen aika tarkkaan ihmisiltä, mitä he säivät lounaaksi, mitä oli tarjolla juhlissa ym. Ja sitten on se pelottavan hieno laji, jonka mainitsit – pöytäpuheet. Kirjoita Liisu postaus pöytäpuheesta!
Hyvä aihe, mutta en ole itse muuta kuin mumissut jotain, kuunnellut vain. Yhden hääpuheen olen pitänyt venäjäksi. Mutta olen sen jo unohtanut.
Pöytäpuheista sen verran, että ne alkaa kilistämällä ja sitten tilanteesta riippuen aiheesta tai toisesta. Kerran olin yksillä 50-vuotispäivillä ja se jäi mieleen, kun juhlakalu itse puhui itselleen, ja se oli tosi hauska, kun hän puhui saavutuksistaan yli puolituntia.
Huomenna meillä on kyläänkutsu illalla, mutta tuskin siellä kukaan puheita pitää. Luulen että sinne tulee myös yksi ihminen, ja jos hän tulee, hän kyllä huolehtii puhumisesta. Kertoo kaikki sairautensa, ja jos ne loppuu, seuraa sarja toisten sairauksia. Hänellä on huono kuulo, jos joku yrittää jotain sanoa siihen väliin, hän ylittää sen äänellään tuosta vaan, ja hurmaava puhe saa jatkua, kunnes joku katsoo kelloa ja nousee: ”Ei, mutta kyllä minun on nyt pakko lähteä!” ja hänen mukanaan on sitten toistenkin helppoa nousta ja ”mennä istumaan mukavammin”.
Hmm.. ehkä Dostojevski oli enemmän nälän ja paastoamisen tuttava. Tiedätkö millainen on venäläinen paasto? Ei mitään suuhun, kestävyysliikuntaa (ja ehkä tujaus votkaa?).
Kiitos resepteistä, paneudun niihin, kun ehdin.