Avainsanat

, , , ,

Täällä oleskellan. Kroppa omaksuu balanssin, omaksuu vaakaveden, vedenpinnan ehdot ja asettaa hengityksen sen mukaan. Oleskelin äsken juuri tuolla tavalla vedessä, välillä nostaen nenäni vedenpinnan yläpuolelle ja painuen sitten taas alas.

David Cooelyn töistä herää vedessä olemisen ruumiillinen tuntu, ehkä siksi että luonto on karsittu siitä pois ja jätetty vain abstrakti viittaus johonkin välkehtivään ja upottavaan pintaan. Jostain syystä tunnen että pinnan alla on oma kehoni, miehen keho joka on asettunut tutkimaan vedenrajaa. Vaakavettä.

Kirjoittaminen on todellisuuden tutkimista Olen kirjoittanut helteenien myyttisistä uimapaikoista, vedessä liikkuvista jumalista, olen pohtinut myös rantaviivaa, mutta vedenpinnan pohtiminen tarvitsi virikkeekseen tämän kuvan. Se on ikäänkuin havainnekuva, joka tekee selväksi mitä on vaakataso vedenpinnassa, vaakavesi on se ilmaisu, sen voi tunnistaa vain asettumalla veteen ja aloittaa kokemukselliset, hellepäivään liittyvät tutkimukset.

Veden pinnan alla vaakavesi katoaa ja on vain syvyys, vertikaalisuudesta todistaa oman kropan asento, se on seuraava tutkimuksen kohde:

Lämmin pintavesi, veden virtausten mukaiset pienet erot, kylmempi virtaus voi tuntua jaloissa. Uppoaminen, vajoaminen alaspäin, pieni nostava ele ja pintaan paluu. Kaikki tämä on niin itsestäänselvää, tavallisen kokemuksen tuunnustelua joka sopii mainiosti näihin lämpimien vetten viikkoihin.

Mainokset