Avainsanat

, , ,

TaustakuvaVuoden pisimpänä yönä ajattelen aikaa, jolloin ainoa valo saatiin tulesta. Kynttilöistä, takkatulesta, öljytuikuista. Ajattelen lepattavaa valoa ja sen heittämiä pitkiä varjoja, sekä pitkään haudutettuja ruokia.

Perunaloota on sen tyylistä herkkua, että se on peräisin kaukaa menneisyydestä, imelä perunalaatikko. Olen ostanut sitä heti joulukuun alusta kun jouluruokia alkoi ilmestyä kauppoihin. Sitä voi kuohkeuttaa kermavaahdolla ja mantelirouheella tuunattuna se on myös erinomaista.

Makeaa ja pehmeää perunalaatikkoa. En tiedä, onko totta että paras perunalaatikko tuli jäätyneistä eli palentuneista perunoista. Tai tiedän, että makeaa sellaisesta perunasta tulee, mutta onko se ollut myös hyvää, sitä en tiedä. Ennen nykyaikaa perunoiden palentuminen oli ongelma, jäätyneitä perunoita saattoi olla hyvien joukossa. Muistan sen kuvottavan palentuneen perunan tuoksun. Jos yksikin oli eksynyt keitinveteen, se pilasi kaiken, makea haju teki pahaa.

Mutta jos imeltynyt peruna lautasella on kammottava, niin vuorokausi uunissa tekee ihmeitä. Vehnäjauhon lisääminen perunaan ja pitkä hauduttaminen alle 70 asteessa aiheuttaa sellaiset kemialliset muodonmuutokset, että uunista pullahtaa ihana ja pehmeä perunaloota.

Aina ei ole totta, että tuoreista raaka-aineista tulee hyvää ruokaa. Perunalaatikkoa ei saa tehdä silloin kun peruna on parhaimmillaan. Vasta nostetusta syysperunasta tulee liisterimäistä perunalaatikkoa. En tosin usko juttuihin jäätyneen perunan eduista, epäilen että se on liian makeaa. Mutta hieman nahistunut ja pehmennyt peruna, jauhoinen, on parasta raaka-ainetta imellytettyyn perunalaatikkon.

Näin hienon makuiseen ruokaan ei tosin sovi, että sitä lätkäistään löntti lautaselle. Pursottimen läpi kierrettynä siitä tulee houkutteleva, yksinkertainen, helppo ja vietävän hyvä tuutti.

Advertisements