Avainsanat

, , ,

Vainajien päivän aattona katiskaan oli luikerrellut made. Pelkästään tästä syystä ateria oli enimmäkseen symbolinen, keitto, johon pienestä matikasta ei  kertynyt kuin maku liemeen. Onhan se sentään turska, ja pelkästään lientä keitettäessä se tuoksuu aivan toisenlaiselta kuin mikään muu kala. Minulle se on pyhä kala, sen läsnäolo kattilassa siunaa muuten niin vastakkaiset ainekset kuten maidon ja valkoviinin.

Matikka, ikuisen paluun kala. Olento, joka kulkee ikiaikaisia reittejään järven pohjia myöten, aina samoja, sukupolvesta toiseen. Matikka, sinä joka haluat runsashappista vettä, ja kärsit ensimmäisenä järvenpohjien muuttumisesta hapettomiksi. Matikka sinä olet kaloista varmaan älykkäin, suurine litteine päinesi sinä liikut viisaasti ja ehdottomia reittejäsi kuin metro maan uumenissa.

Matikka, burbot, laywer, eelpout ja ennen kaikkea näin vainajien päivänä mariah.

Kun avasin kalan, sen sisällä oli ruumisarkku. Kalvopussiin kapseloitunut ahven. Ja sitten, kun vedin nahkan pihdeillä pois, made näytti vaaleanpunaiselta sikiöltä. Kuoleman ja syntymän kehällä kiertävä ikuisen paluun kala. Sitten huomasin että se oli naaras, ja se antoi minulle mätinsä.

Kertovat, että kuulaiden ensijäiden aikaan mateet tulevat rantavesiin ja nousevat jään alle, painavat älykkäät otsansa aivan jäähän kiinni. Sitten ne lähtevät talveksi järven syvänteisiin.

Mainokset