Avainsanat

, ,

Kalaruuan laittamisessa ensimmäinen vaihe on kiirehtiä järveltä heti keittiöön. Parasta on saada juuri pyydetty hauki niin pian keittoon, että se potkaisee vielä kattilassa.

Uudessa blogiteemassani kirjoitan ruuasta, hakeudun köksärealismin tuolle puolen, uudelle fantasiakokkauksen aluelle, spekulatiivisten reseptien pariin. Sillä pitkään harrastettuani ruuanlaittoa olen huomannut, että fantasian kautta kokkaaminen sopii minulle,  ja kuvitteellisesta keittokomerosta voi tulla ulos lieden ääreen ja joskus jopa onnistua.

Juuri pyydetty hauki tarkoitta tässä jotain sellaista mihin  kalatiskit eivät koskaan pysty. Vastapyydettyä kalaa voi saada kalatiskillä, se on päivän verran kuolleena virunut kala, muua se ei ole enää juuri pyydetty. Juuri pyydetty hauki maistuu kuhalta, kun taas edellispäivänä mutta vastapyydetyssä hauessa on jo silakan makua.

Hauki tapetaan heti kun se on nostettu vedestä, veri valutetaan ja kala kääritään sanomalehteen, koska lehti imee pintalimaa, sitä josta hauki saa usein huonona pidetyn makunsa.

Sitten keitän hauen kokonaisena viinissä. Vain sisälmykset, suomut ja kidukset on poistettu, mutta jostain maagiseen realismiin liityvästä syystä en missään nimessä halua katkaista olennon luita tai selkärankaa. Ikään kuin ne olisivat kalan uusiutuvat osat. Ehkä kaikki tapahtuu niin nopeasti, että hauki tuskin huomaa, mitä tapahtui, ehkä se kuoli ja syntyi samaan rankaan uudelleen. Fileoinnissakin tuo kalan jäljelle jäänyt, taipuisa ranka tuntuu kiinnostavammalta kuin se tavallinen file. Rakna ediustaa jatkuvuutta, vaikka en sitä järveen palauttaisikaan.

Juuri pyydetyn kalan peijaiset edellyttävät arvostusta, esimerkiksi sitä että kala keitetään kypsäksi viinissä. Kotiviinissä keittämien ei ole kallista, eikä tätä ruokaviiniä kannata edes käytt6ää muuhun kuin kokkaamiseen. Raparperiviinissä tai omenaviinissä hauen mieto liha kohtaa happaman ja saa siitä sävyjä.

Tästä voidaan edetä monella tapaa, joko keiton tai kastikkeen suuntaan.

Advertisements