Velasquezin ”Valkoinen hevonen” saa minut tuijottamaan pimeyteen. Aivan samalla tavalla kuin maalaus uimassa olevasta naisesta vie katseeni syysveteen. Hevosen sijaan tuijotan taustaa, ja koetan hahmottaa sieltä jotakin. Ratsastajaton, pillastunut hevonen johtaa etsimään vihjettä siitä, mitä on tapahtunut. Tai onko tapahtunut yhtään mitään, jos kyseessä on vain aseltelma – maalaus on toisinto eräästä Velasquezin aiemmasta ratsastajapatsastelusta, draama siis muuttuu poseeraukseksi, rikkoo illuusion ja viittaa vain maalauksen erääseen konventioon.
Minua ei nyt kiinnosta kuolema tässä, ei tuo klassinen ratsu ilman ratsastajaa motiivi. Velasquezin tiedetään maalanneen kolme tällaista ratsastajatonta hevosta ja viimeinen oli telineessä myös hänen kuollessaan. Mutta silti, ei kuolema, vaan se että joku on poissa, tekee tästä maalauksesta syksyisen. Tämä jatkaa vanhojen syysblogieni viehtymystä pimeään, kokosin joitakin Hämärikkö-teeman tekstejä omaksi sivukseen.
Ennen kaikkea se, että eri kopioissa maalauksen tausta näkyy eri tavalla, aivan kuin siellä olisi jotain, siellä on hämärikkö, muuta ei saa selville.
Ajattelen, että ratsu ilman ratsastajaa on kommentti tunnettuun ”ratsastaja yössä” teemaan. Ääni kuuluu, kavioiden kopse lähestyy, kaikkoaako se vai tuleeko matkalainen meille. Tai traktorin ääni kuuluu iltahämärässä, jos se hiljentää meidän kohdalla se on isä. Versioita on monta. Minä itse olen eräs versio. Hämärä on yleensä muuttumassa jo pimeäksi kun tulen kalasta, tuskin näen enää rantapolkua. Silmäni ovat tottuneet löytämään reitin pimeässä.
Rembrandtin Puolalainen ratsastaja on jostain syystä pysähtynyt hetkeksi. Öinen ratsumies -romaanissa se on aihe, johon Antonio Munoz Molina palaa useaan otteeseen. Ratsastajan voi kuvitella karauttavan hetken kuluttua tiehensä, pois pimenevälle tielle.
Klassinen maalaustaide on näemmä usein mukana espanjalaisissa romaaneissa, Eduardo Mendozan Kissatappelussa paitsi löydetään kadonnut Velasquezin maalaus, kuvataan joitain henkilöitä hänen maalauksensa hahmoksi ja myös kerronnassa on jotain samaa, kuin Velasquezin hovimaalauksissa.
Metsäpuutarhat 