Avainsanat

,

cropped-mereen2Fagerö on hiljainen saari, tapahtumaton. Paitsi välirauhan aikaan saaren edustalla tapahtui massiivinen tuho, kun saksalainen sota-alus upposi: 187 merisotilasta hukkui ja viitisenkymmentä selvisi hyisestä joulukuisesta vedestä ja hortoili sekavassa tilassa ympäri saarta.

Kaunissaari, Fagerö, sai silloin uuden sävyn. Hans Ruin, estetiikan professori Ruotsista, kirjoittaa Hem till Sommaren -esseekokoelmassaan (1964) Fagerön saaresta Inkoossa. Voi olla että samannimisiä saaria on useita, koska myöhemmin Lars Sund kirjoittaa Närpiön. Ehkä kaikki tietynlaiset saaret meressä ovat fageröitä.

Ruin kertoo, kuinka sota-alus upposi sinä joulukuisena yönä. Fagerötä silloin asuttanut Östserback niminen mies palasi moottoriveneellä kirkonkylästä saareen illalla, ja näki monenlaisia valoja vilkkuvan merellä – hän ymmärsi että jossain kaukana on ihmisiä merihädässä, mutta ehkä Eestin puolella.

Seuraavana aamuna taloon hoippui ryhmä uupuneita saksalaisia merisotilaita, lähes puhumatta he vaipuivat uneen talon lämpimässä. Saksalainen sota-alus oli upotettu. Rantaan alkoi ajautua ruumiita – ja niitä riitti. Kohta rannat olivat öljyiset ja rojua täynnä: vaatekasseja, säilykepurkkeja, bensiinikanistereita, öljytynnöreitä. Ruumiita löytyi jatkuvasti, aina seuraavaan syksyyn asti.

”Mutta hiekkaan, hienoon valkeaan hiekkaan, jonka meri oli seulonut maasta Fagerön länsirannalla, oli kuolleet koottu joukkohautaan, kolmeen kerrokseen ja kolmekymmentä senttiä hiekkaa päällimmäisen ruumiin ylle. Suuri risti, tehty ajopuusta, oli isketty maahan, tämä kuoleman hiekkakummun ylle.”

Tämän joukkohaudan Hans Ruin kuvaa tarkasti, sillä paikka oli varmaankin tullut hänelle monena kesänä tutuksi.

Ruin hahmotti esseensä toisessa järjestyksessä kuin mitä minä nyt kerron. Hän aloitti kuvaamalla saaren kauneutta, ja kuinka se sai nimekseen Fagerö. Mutta nyt kun sodasta on jo aikaa, katastrofista voi aloittaa ja päätyä kuvaamaan sitä, kuinka rauhallinen ja kaunis saari nyt on. Tosin aluksi Ruin kuvaa syksyisen saaren kauneutta hieman yllättävällä tyylillä, jo ennen kuin on kertonut katastrofista hän ennakoi sitä seuraavassa metaforassa:

”Syksyllä Fagerö kohoaa, vasten kylmiä vesiä ja kovaa taivasta, kohoten aalloista kuin musta teräslaiva lastissaan.”

Hans Ruin kertoo esseensä alussa, että tämä Fagerö on kapea, metsäinen saari. Rannat ovat karut, punaista graniittia, mutta saaren keskiosassa on hiekkaharju joka laskeutuu mereen saakka, niin että rannoilla on kallioiden lisäksi hiekkatörmiä ja valkoisia hiekkarantoja. Fagerö on suomeksi Kaunissaari, mutta ei mikään vackerö.

Mainokset