Avainsanat

, , ,

cropped-mereen2Olen mökillä, katselen multapeltoa, madotkin ovat nousseet hengittämään maan pintaan. Vesisateen jälkeen, kun maa on täynnä vettä, ilma on madoilta loppunut ja ne ovat nousseet pintaan. Laskin, että viisikymmentä lokkia nokkii niitä, yritän keskittyä kirjoitukseeni mutta aina välillä juoksen ulos käsiäni läiskien ja heilutellen. Vihaan lokkeja, ne syövät maanparantajiani.

Pelto oli täynnä vihreää; juuriheinää ja apilaa, joukossa nokkosta. Kaikki vihreä käännettiin ylösalaisin, nautittavaksi noille maanalaisille, niin että ne puolestaan auttaisivat maata. Tekisivät  maan kuohkeaksi, hengittäväksi. Tässä me kaikki elämme, ilman ja maan välissä, sitä sekoittaen; kukaan meistä ei halua tukehtua; en minä, ei madot, ei maa.

Kuollut lokki löytyy rannalta, ripustan sen puuhun kuivamaan – te ette ansaitse tulla maahan haudatuksi ! Syökää särkiä, hapettoman veden ystäviä.

Olen oppinut maanparantajaksi, minulla on madon luonto, haluan kuohkeata multaa. Tunnustan haluavani multaa kaikkialle, sitä on vielä liian vähän ja loput on lietteenä järvien pohjassa. Teen komposteja, maatuvia kekoja, kätken kaikkea maan alle. Käännän lapiolla nurmea, kateviljelen, tarjoan madoille ruohoa. Haluan että mato voi kuljeksia ja hengittää vapaasti maan alaisissa oloissaan.

Advertisements