Kammottavinta mitä pienenä olen nähnyt sattui naapurin puuvajassa. Ilta oli hämärtymässä ja oli joulumaista tonttuaikaa. En muista miksi avasin tuon puuvajan oven, ehkä etsin naapurin leikkikaveria. Kun avasin oven, huomasin heti että hämärässä oli jotain, ja sitten näin sen, hakkuupölkyllä istuvan miehen.
Samalla hetkellä kun astuin ovensuuhun, hän kääntyi katsomaan minua, ja hänellä oli yksi ainoa silmä. Hän olisi ehkä voinut hämätä minua asettumalla hieman vinoon, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti. Tällä pienellä partaisella miehellä oli yksi suuri silmä keskellä otsaa.
En muista muuta kuin että säntäsin pakoon, mielessäni vain tuo kammittava hetki kun hän näki minut. Teki mieli huutaa, minut on nähty yhdellä silmällä, mutta kukaan ei olisi tuntenut sen kauhistusta. Hän oli nähnyt, hän oli rekisteröinyt, hänen silmänsä oli kamera ja hän tallensi minut jonnekin toisen maailman valokuvakansioihin. Se ajatus oli kaikkei pelottavin.
Ymmärrän primitiivisen kammon kameraa kohtaan. En ole koskaan ymmärtänyt miksi kameroissa riittää vain yksi silmä, eikä tarvita kahta rinnakkaista linssiä.
Martti Haavio käsittelee Suomalaiset kodin haltijat -teoksessaan (1942) kokonaisen luvun verran yksisilmäisiä tonttuja. Samoin lappalaisessa mytologiassa Tontan ja Stalon ero oli se, että Staloilla oli kaksi silmää kuten ihmisillä, mutta Tontalla oli vain yksi suuri silmä keskellä otsaa.
Metsäpuutarhat 
Yksi vastaus aiheeseen “Yksisilmäisen katse”
Nerokasta, hieno kirjoitus, kiitos Risto!
Käsitykseni mukaan monet eläimet kavahtavat kameran linssiä ja selityksenä tarjotaan usein vastaavaa kokemusta: silmänkaltaisuutta, tuijottavaa tai jopa saalistavaa ja kylmää katsetta. Tietysti kaikkien tuttavapiiristä löytyy myös kissoja ja koiria jotka ”aina ilmestyvät paikalla” kun kuvaa aletaan rajaamaan, mikä on vähintään yhtä hämmentävää..