Avainsanat

, , ,

Renessanssin mieleen tuova jouluasetelma löytyy Tove Janssonin Kuvanveistäjän tyttären viimeisestä tarinasta ”Joulu”, koska ateljeeseen on tuotu joulukuusi kipsiveistosten keskelle. Torsot, kasvokuvat ja naishahmot ”kainoin kädenliikkein” – kaikki tuo vartaloiden ylistys tekee renessanssin,se saa seurakseen tytön ja joulukuusen.

Kuvittelen reheviä renessanssinaisia ympärillään kosteina pidettäviä riepuja, jotta savi ei luonnoshahmoista pääse halkeilemaan. Ateljee on hämärä, valo tulee kaakeliuunista tuoden jouluisen tunnelman.

Mutta turvallisuuden Tove -lapselle tuo suuri kuusi, ikäänkuin hän olisi ottanut sen turvakuusekseen. Selvästikin lapsi on utelias mutta turvaton peläten veistosten varjoja, jotka hieman liikkuvat tulen kajossa. Ehkä se on aavistus kauneudesta, joka liittyy aikuisuuteen – eli vartaloiden kauneuteen. Kuvittelen että Tove -tytön tekemillä enkeleillä on vain pää ja mekko, ei vartaloa. Ja kuusen alta tyttö katsoo pelotavan kauniita vartaloita, ne häilöyvät kylmässä tilassa noteeraamatta häntä.

Tove Janssonin kuvauksessa kertoja katsoo maailmaa kuusen sisältä käsin, näin kuusi on turvallinen kosmos ja veistosten maailma on ulkona:

Tuolla ulkona on ateljee, se on hyvin iso ja hyvin kylmä. Lämmintä on vain ihan edessä kaakeliuunin vieressä. Tuli ja varjot lattiassa ja veistosten pilarimaisissa jaloissa.

Ateljee on täynnä veistoksia, suuria valkoisia naisia joita siellä on aina ollut. Niitä seisoo kaikkialla, niillä on epämääräiset, kainot kädenliikkeet ja ne katsovat minun ohitseni sillä ne ovat välinpitämättömiä ja surumielisiä ihan toisella tavalla kuin minun enkelini. Muutamilla on saviriepu päässä ja isoimmilla pyykkinaru mahan ympärillä.(120)

Kuusen sisässä joulu on suunnaton, sanoo Tove -lapsikertoja. Kuusi yltää korkean ateljeen kattoon asti. Se saattaa olla jopa neljä metriä korkea, ainakin se on koko seurun suurin joulukuusi.

Mainokset