Valmistaudun Berliniä varten,  käänsin valmistautuessani pätkän Martin Moosebachin kuvausta seurapiirien tapaamisesta uima-altaalla. Hänen lauseensa kiinnostaa minua, kuin nykyaikainen Thomas Bernhardt.  Moosebach ei tosin ole Berlioinistä, vaan Frankfurtista, joten Berlinin kanssa tällä ei ole kuin satunnainen yhteys.

”Sunnuntai-iltapäivät vietettiin Hopsteinin perheen suunnitelmien mukaan. Seurapiirien tyyliin pidettiin suotavana, että heillä olisi paljon väkeä, jatkuvasti tulossa ja menossa, vain osa heistä kutsuttuina, siinä perheenjäsenet osoittivat yhtenäistä makua, kauniina päivänä voi mainiosti tuoda Hopsteinille vieraita, sanottiin, varsinkin jos he sopivat Rosemaryn tyyliin. Hän aavisti nerokkaasti sen milloin kuokkavieraat olivat sopivia tai ei, yleisesti puhuttiin Rosemaryn ”virkistävästä avoimuudesta”, mitä se toki olikin, valikoivan tarkkuuden ja karkeuden vaihdellessa.

Vieraat asettuivat uima-altaalle kuin pyhiinvaeltajat Intiassa temppelin portaille, aito matala allas kaksikymmenluvulta, jolloin musta kaakeli esiteltiin Helga Stolzin mielivärinä, joka sivumennen sanoen oli pitänyt turkooseja ja taivaansinisiä uima-asuja hirvittävinä. Vartalot sukelsivat kuin hienoon musteeseen, oli aina pieni yllätys että vedessä heidän alastomuutensa vaikutti entistäkin loistavammalta. Rosemarie Hopsteinin yllä oli yksiosainen musta uimapuku joka korosti hänen voimakasta, Mellor- veistosta muistuttavaa hahmoaan,  tiukka vyötärö ja kaarevat lanteet tulivat upeasti esiin; hän sukelsi, ja noustessaan pintaan hän heilautti märät hiuksensa otsalta; kun hän nousi alumiinitikkaita altaalta ja astui noiden tuoleissa lepäilevien ja keskustelevien vieraiden silmien eteen, kostea asu hohti kuin petoeläimen turkki, hän nousi voittajan tavoin huimista syvyyksistä, juttelu keskeytyi, häntä tarkastetiin, pakonomaiset ilon huudahdukset tukahtuivat, kaikki yrittivät hallita hämmästystään. Rosemarie oli kevyesti ruskettunut, hän piti huolen siitä ettei ollut kalpea, hänen kauniilla, kiinteällä ihollaan oli hieno kimallus kuin vesilinnulla kun hän kuivasi itseään. Bernward Hopstein nousi hänelle luonteenomaisella puisen ryhdikkäällä tavalla ja astahti rouvan eteen kuin tämä olisi ollut vieras daami, otti tältä märän pyyhkeen rauhallisesti hymyillen,  ja ojensi hänelle lasin valkoviiniä. Täydellinen pari, ajattelin, tämä kohteliaisuus niin monen vuoden jälkeen, ja sitä paitsi niin erilaisten luonteiden kesken. Rosemarie oli ainoa, joka meni veteen, oli lämmintä muttei kuumaa, ja Sivi Schmidt-Flex niukoissa bikineissään piti naisellisia raajojaan auringossa, suljetuin silmin ja keskusteluun osallistumatta. Hän oli väittänyt, että vesi oli liian kylmää – ”Siinäs näet” sanoi Bernward vaimolleen, mutta tämä vastasi aivan liian karkeasti, että kesäkuussa heillä ei lämmitetä uima-allasta. Se oli järkevä näkemys, eikä kukaan edes epäillyt, että Hopsteini olisivat säästäväisyydessään epävieraanvaraisia. Suurella hopeatarjottimella tuotiin lisää valkoviinipulloja, tämä viini oli raikasta ja hapanta, ja sitä juotiin kuin vettä.” (Martin Moosebach Was Davon gesach)

Mainokset