Kategoriat
Joulun valmistelu

Miksi pakolliset joululahjat ovat tekniikkaa ?

.

Miksi teknologisia uutuuksia ostetaan perheisiin nimenomaan jouluksi ? Just eilen järjestelin mummulle läppäriä ja verkkoyhteyttä. Joku sanoisi, että kun jouluna kerran pitää ostaa lahjoja, niin ostetaan sitä mitä tarvitaan ennen pitkää kuitenkin.

Onko siis liian kaukaa haettua väittää, että teknologia on pyhää ja arvostettua kulttuurissamme ja siksi se täyttää joulut ? Ei, sillä jouluun huipentuu tämä sosiaalinen painostus, tai hienovarainen ohjaus joka saa ihmiset hankkimaan tekniikkaa, jota he eivät edes tiedä tarvitsevansa. Kulttuurintutkimuksen uudessa numerossa (2-3/09) Noora Talsi ja Sari Tuuva-Hongisto käsittelevät ilmiötä, jota osuvasti kutsutaan ”teknologiseksi imperatiiviksi”.

Suomalaisessa byrokratiassa teknologisella imperatiivilla on on varsin tyly historia, sitä osoittaa tutkijoiden aineisto eli ”teknologiaeleämäkerrat”. Teknisten uudistusten jälkeen työkyvyttömyyseläkkeelle joutunut nainen kertoo tarinaansa, ja monet muut.

– Nyt, joskus tuntuu että olen toisen luokan ihminen kun minulla ei ole näitä nykykajan koneita ja laitteita.

Joululahjojen avulla siis vanhuksia autetaan teknologisilla lahjoilla, mutta ei huomata että tarkoitus on käytännön elämn helpottaminen eikä vaikeuttaminen.

– 16 v-uotiaana ostin äidille jouluksi painekattilan, joka oli silloin kovasti huudossa. Kovasti piti vanhempiani kouluttaa ja perustella tuo ostos … niin sitten aattoaamuna laitettiin kattilaan kypsymään ruokaa, en enää muista mitä. Hellalla kattila kuumei ja pian varoventtiili alkoi vinkua.Isö tempaisi kattilan hellalta ja alkoi tempoa kantta auki. Viimein hän sai väkipakolla kannen auki ja samalla keittiö oli täynnä höyryä. Lihakimpaleet olivat lattialla ja isä kiroili. Olimme jouluksi muuttaneet uuteen kotiin ja keittiön katto tehtiin pinkopahvista. Tarkoittaa sitä, että kosta pahvi kiinnitettiin kattoon ja kuivuessaan se pingottui suoraksi ja siistiksi paikoilleen. Nyt pahvi sai uudelleen kosteutensa takaisin ja muoto muuttui varsin löysäksi ja kohta pahvi putosi meidän niskaan. Ei vietetty sinä jouluna tekniikan riemujuhlaa.”

Teknologinen imperatiivi teknologialeämäkerroissa, Kulttuurintutkimus s.71 – 82

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s