Yövalvomisen ja yönukkumisen välillä on alue, jossa tapahtuu kaikenlaista. Edellä mietin Blanchot n uudella tavalla hahmottamaa inspiraatiota, jossa siis tämä niin positiivisena luovana nautintona esiintyvä inspiraatio saa toisen tulkinnan. Kun inspiraatioita ei ole vain yksi, vaan niitä on uneton yö, sekä hallitsematon ja koskaan toteutumattomien asioiden kuvajaiset.

Tällaisen inspiraatio-riivaajan rinnalla kulkee toinen, unisempien kuvajaisten vuo,  jossa minulle vieras minä kuiskii. Varsinkin sellaisissa unissa, joissa huomaat itse olevasi roolihahmo jolle syvemmältä tuleva sinä puhuu. Aina kun sanot unestasi, että ”siinä olin minä ja …” tapahtuu jotain samaa mitä romaaneissa.

Kirjoittamisen eräs syntykohta on yössä, kun syntyy hän-muotoinen kerronta.  Ei tuo jäykkä henkilöhahmon esittäminen, karrikointi tai representaatio, vaan vieras ääni – hän.

Peter Schwenger kirjoitti Gothic Studies (May 2009) lehdessä kirjoittamisen yöstä, valvomisesta ja inspiraatiosta. Hänen esimerkkinsä oli yllättävä: Sephen Kingin The Dark Half (1989), koska se tuntuu olevan vielä varsin kaukana todellisesta yöstä ja hän -kirjoittamisen synnstä.  Goottilaisen kauhun hahmot käyvät ehkä ensimmäisen askelen esimerkiksi, mutta tuskin pidemmälle.

Kingin romaanissa kirjailija kohtaa henkilöhahmon, ja asia onkin sanottu oikeastaan jo nimissä. Kirjailija Georg STARK ei yrityksistään huolimatta pysty tappamaan henkilöhahmoa josta hän haluaisi jo päästä eroon. Ei, Alexis MACHINE muttuu eläväksi hahmoksi joka uhkaa kirjalijaa ellei pääse enää mukaan tarinaan.  Se, että tämä öisin ilmestyvä riivajainen on konemainen on ainoa kiinnostava juttu.

Koska se on A LEXIS MACHINE  eli kielikone.

Se että tämä kielikone karrikoidaan henkilöhahmoksi onkin sitten se tekijä, mikä estää todellisen ja todella öisen jutun esilletulon. Se on turvallinen haamu.  On kiinnostavaa, että artikkelissaan Schwenger  viittaa aluksi Blanchotin lausahdukseen haamuista. Ne ovat romanttisia kuvajaisia, yön kiiltokuvia jotka oikeastaan estävät varsinaisen ja anonyymin kauhun esille pääsyä. Tästä huolimatta artikkeli siis huipentuu kaikkein tavallisimman kirjallisuudessa esiintyvän haamun esittelyyn – eli siihen kun henkilöhahmo ilmestyy kirjailijalle.

 

Advertisements